Showing posts with label travelling. Show all posts
Showing posts with label travelling. Show all posts

Tuesday, May 7, 2019

Killing time at Gardermoen...

On the trail from Storheia to Gråkallen.

* Scroll down for English *

Kirjoitan tätä Oslon lentokentällä jatkolentoa odotellessani. Myönsin itse itselleni ensimmäisen kesälomaviikon tähän kohtaan ja päätin vaihtaa kokkolalaisen rannikkosään trondheimilaiseen vastaavaan. Tavaroita chekatessa Helsingissä muilla lähtijöillä näkyi mukana lähinnä golfbageja tai pyörälaukkuja ja pukeutuminenkin viittasi selvästi hieman kesäisempiin kohteisiin, kun omat mukaan pakatut goretex-vermeet tai miljoona kertaa suossa ja mudassa jo valmiiksi uitetut luottosalomonit. Mutta joka minut tuntee, tietää että otan trondervaerin niskaani paljon mieluummin kuin makaan rannalla jossain tai varsinkaan matkustaisin vihaamalleni Mallorcan saarelle, jonne kaikki tutut tuntuvat tähän aikaan vuodesta (ja vuodesta toiseen) menevän.

Olen ehkä ennenkin todennut asian, mutta yksin matkustaminen on yksi maailman parhaista asioista. Voi suunnitella reissuun juuri niin paljon tai vähän tekemistä kuin haluaa eikä tarvitse ottaa huomioon kenenkään muun toiveita. Halutessaan voi kömpiä vaikka koko päivän suossa tai istua koko päivän kahvilassa ihmettelemässä muita ihmisiä, jos se tuntuu juuri sillä hetkellä paremmalta vaihtoehdolta. Lähdin säätä (ja takatalvea) uhmaten Trondheimiin, koska siellä pystyy yhdistämään helposti kaikenlaiset ulkoilma-aktiviteetit ja kaupunkielämän tarvitsematta kuitenkaan kulkea Oslon kuhinassa. Lokakuussa kaupunki oli kiltti ja tarjosi pitkän viikonlopun aikana vain muutaman pisaran vettä niskaan. Tälläkin kertaa näyttää kohtuullisen hyvältä, mutta muutamana päivänä saattaa kastua varpaiden lisäksi myös muu ihminen.

Tällä kertaa ajattelin kokeilla myös, miten Trondheimissa selviää ilman autoa, kun viimeksi ajelin vuokra-autolla ympäri lähiseutua. Tapojeni mukaisesti jätin tälläkin kertaa keskustahotellit välistä ja perille päästyä odottaa pikkuinen sokkelleilighet 5km päässä keskustan vilinästä. Tarkempia suunnitelmia en ole vielä tehnyt reissun osalta kuin että tänään aion uhmata norjalaista suunnistuskarttaa ja yrittää olla eksymättä lopullisesti. Suunnistuksen lisäksi olisi luvassa melontareissu perjantaina, jossa on ajatuksena meloa Nidelvaa pitkin Trondheiminvuonoon ja siellä pieni kierros, jos vain sää sallii. Muuten viikon ohjelma on vielä täysin auki, mikä tuntuu varsin hyvältä viime viikkojen kalenteri kädessä paikasta toiseen juoksemiseen verrattuna.

Vi hörs.

October sun on the way up to Vassfjellet in Melhus. 
Sitting at Gardermoen airport as I write this, waiting for my connecting flight to Trondheim. Travelling from one cold spell at home to another in Trondheim and watching others leave to summery destinations with their golf- and bike bags feels almost annoyingly good. I prefer even the trondervaer over lying on some crowded beach somewhere and I have to admit I hate the island of Mallorca where majority of my friends seem to be travelling this time of the year (every year).

There's actually no real reason to be in Trondheim this exact week. I just felt like I needed a break in the daily routines and I like the town, combining the outdoors and city life (but not as much city life as in Oslo i.e.). Having almost no plans for the week, except some orienteering tonight and kayaking in the Trondheimsfjord on friday, leaves room for spontaneous ideas or just sleeping late and doing nothing. And as I am, as usually, travelling alone again, I can do whatever I like, whenever I like - and I love it.

Saturday, April 16, 2016

Mallorca: days 1 and 2.

  Viimeisimmän päivityksen jälkeen olen ehtinyt olla Malliksella ja tulla sieltä myös takaisin kotiin ja tehdä myös jo melkein kokonaisen viikon töitäkin. Sen verran palautumista (lähinnä henkistä) reissu on vaatinut, että vasta nyt tunsin olevani valmis purkamaan sen sanoiksi ja kuviksi ihan näin koneen ruudulle asti. Ajattelin aloittaa muutaman ensimmäisen päivän käsittelyn puhtaasti kuvien avulla. Täältä pesee!

* * * * * * * *

After the latest update I've been to Mallis - and even came back and return to work too. The amount of recovery (for my delicate mind) has been needed that it's first now that I feel able to write down some thoughts on what happened on the island of islands. I'll start going through the first couple of days with some pics. Here we go!


Welcome to Mallis! Jarkko is showing me the luxury "bed" where I slept for the first 5 nights. No princess treatment on offer!

First morning on the island started off with a little morning run. Hard not to smile and be happy.

On my first morning I found these nice trails just less than a 10min jog away from our house at Can Pastilla.

Beachbumming on the first day. 

Sunny evening run on the first day. And first double run day in 8 months!
Kuten todettua, olin reissussa GIF-CHEBICI -tiimin poikien kanssa. Yhdeksällä hengellä jaettiin seitsemän hengen huoneisto ja pojat herrasmiehinä olivat jättäneet allekirjoittaneelle parhaan nukkumapaikan (hymiö). Siispä nukuin makuupussissa uimapatjalla (ks. kuva yllä) kämpän olohuoneessa ekat viisi yötä, kunnes yhden reissulaisen lähdettyä vähän muita aiemmin kotiin sain upgreidauksen ihan oikeaan sänkyyn.

Ekana kokonaisena Mallorca-päivänä en vielä saanut vuokrapyörääni, joten kulutin päivän kahdella juoksulenkillä ja väliaikana kävellen/turisteillen viisi tuntia rannalla ja rantakadulla Can Pastillan ja S'Arenalin välillä. Historiallinen päivä sikäli, että edellinen kahden juoksulenkin on ollut viime kesänä yli 8kk sitten. Nyt jalka kesti kipeytymättä tippaakaan aamun 6,5km ja illan 11,5km. Hymy oli aika lailla korvissa illalla uimapatjalle käpertyessä.

* * * * * * * *

As said, I spent my eight days at Mallis with the GIF-CHEBICI team boys. The nine of us had rented a house for seven and gentlemen as they are, I got to sleep in the living room on a kids air mattress in my sleeping bag (see the pic above) for the first 5 nights. After that, one of the boys went home and I got an upgrade to a real bed.

On my first day at the island I still hadn't got my rental bike so I spent the day by doing running twice and walking five hours on the beach and the beach promenade between Can Pastilla and S'Arenal in between. Historical day: first double run day in over 8 months! I could run 6,5km in the morning and 11,5km in the evening without any pain in the foot. So happy after that!

Playa del Palma, looking quite ok.

My rental ride in the Palma harbour.

Not so sunburned (yet!) bike tourist in Palma harbour.
Trying to catch the beauty of the sea in a pic. 
Toisena päivänä, maanantaina, kävin heti aamulla hakemassa vuokrapyöräni. Olin varannut sen  lähihotellin alakerrassa sijainneesta norjalaisesta pyörävuokraamosta, josta olin saanut etukäteissuosituksen. Vuokraamossa minua odotteli ihan asiallisen oloinen Cervelo, jolla oli mukava ajella viikon ajan. Ajoasento kuulemma oli "talousjakkaralla istumista kädet suorana" ainakin verrattuna omaan maantiepyörääni, mutta on sitä erikoisemmillakin virityksillä tullut joskus ajettua. Ja verrattuna siihen vaivaan, että olisin hikipäässä raahannut omaa pyörääni lentokentillä, tyydyn mieluusti vuokrattuun talousjakkaraan näin lyhyillä reissuilla.

Ekaksi pyörälenkiksi olin etukäteen ajatellut jotain parituntista pikkupyörittelyä varsinkin, kun maaliskuussa tuli ajettua täydet kaksi kertaa pyörällä... Pari tuntia venähti neljäksi ja myös ekaksi yli 100km lenkiksi sitten kevään 2010, eli "uuden polven" eka satanen näki päivänvalonsa. Kävinpähän pyörimässä myös Palman keskustassa pyöräni kanssa ja totesin ainakin, mihin ei seuraavina päivinä kannata eksyä.

* * * * * * * *

On the second day of my stay (monday) I got my bike in the morning. The bike was a decent Cervelo, a good ride for a weeks stay. Boys said I looked a bit funny on the bike compared to the one at home, but I've ridden much worse bikes before. And having the option of renting a bike to that of dragging the bike bag around at the airport, I definitely go for the renting. So easy and so convenient when staying only for one week and not racing or anything like that.

As a first bike ride I had planned to do an easy 2-hour ride as I had been on the bike two times in March.. But well, those two hours turned into four and my first 100+km ride since 2010 and the knee injury. So it was the first 100k's for my "new knee" - second happy day in a row. I also got myself into the city centre of Palma in the end of the ride.. At least I learned where NOT to go during the following days.

Saturday, April 2, 2016

Mallorca calling!

Huomenta aamukuuden junasta!

Suomikin on siirtynyt nykyaikaan ja nykyisin Helsinki-Vantaallekin pääsee junalla perille asti. Norjan seikkailulla totesin junan todella käteväksi keinoksi tulla ja lähteä Gardermoenilta ja kohta selviää, miten suomalaisversio samasta asiasta toimii. Toistaiseksi ainakin a) liikutaan ja b) ollaan aikataulussa, mikä ei ole ihan itsestään selvää, kun kuitenkin puhutaan Suomen Valtion Rautateistä. Skeptisyys kyseistä liikennöintimuotoa kohtaan on ehkä hieman lieventynyt viimeisten kahden vuoden aikana, kun olen reissannut työmatkaa lähes päivittäin ainakin toiseen suuntaan junalla ja vain kerran kulkine on jättänyt tulematta kokonaan ja myöhästymisetkin ovat olleet yleensä 5-15min luokkaa. Paitsi silloin kun sataa lunta, on pakkasta, sataa vettä, tuulee tai on liian lämmin. 

Kuitenkin, täällä sitä körötellään jossain Toijalan ja Hämeenlinnan välissä. Lopullisena määräpänä pitäisi tänään illalla saavuttaa Mallorcan saari, kunhan ensin ennätän käydä Arlandassa "pienellä" välilaskulla ja viettää siis taas kunnon 14-tuntisen matkapäivän. Onneksi ehdin treenata Gardermoenilla sekä hermojani, että istumalihaksiani, joten tämähän ei ole käytännössä mitään, kun olen voinut valmistautua odotukseen ja lentokenttähengailuun henkisesti jo etukäteen. Mukavuudenhaluisena matkustan vain matkalaukun kanssa ja vuokraan pyörän paikanpäältä, yhtään tippaa ei nimittäin kiinnosta raahata pyörälaukkua paikasta toiseen hikipäässä.

Mallorcalta ovat toivottavasti eilisen sateen jäljet jo kuivuneet pois, kun saavun paikalle. Toivon lomaviikoltani muutamaa asiaa: aurinkoa, mäkiä, hyviä tunteja (vuokra)pyörän selässä ja vuorilla juoksuvaeltaen. Etukäteen ajateltuna, mikään ei juuri nyt kuulosta paremmalta kuin se, että ei tarvitse miettiä mitään, tehdä väkisin mitään tai rajoittaa tekemistä minkään lähestyvän tapahtuman takia. Voin ajaa pyörällä vaikka koko päivän, jos huvittaa tai olla ajamatta metriäkään, jos ei huvita. Luulen, että enimmäkseen huvittaa.



Good morning!

Here I am, sitting in the 6.04 train from Tampere to Helsinki airport. Also Finland has finally become modern and it is now possible to go to the airport by train. After experiencing how easy the getting to and from Gardermoen by train part was when in Norway, I decided to give its Finnish counterpart a try. As everyone who's ever tried travelling with a train in Finland knows, it's not always the most reliable way of travelling in this country, if it's snowing, raining, windy, too cold or too warm. But so far so good: train is moving and is on time.

Anyway, atm I'm somewhere in the middle of fields between Toijala and Hämeenlinna, final destination being Palma in the island of Mallorca, which I hopefully reach this evening after yet another 14-hour day of travelling including a "little" pitstop in Arlanda. Luckily I trained well for this a few weeks ago while trapped in Gardermoen and this time I'm also mentally prepared for the airport hours.

I hope that when reach Mallorca, the signs of yesterdays rain and storm will be gone and that I can enjoy a sunny week of holidays. In addition to getting some rays of sunlight, I'm looking forward to spending a lot of hours exploring the island on my rental ride (travelling light for once!) and also by running in the mountains. It's so nice not to have a plan or a need to do anything or to prepare for something. I can ride my bike for the whole day if I feel like it, or not ride at all if I don't feel like it. Guess I'll feel like riding or running most of the time.

Monday, March 28, 2016

Birken - how, what, where, when?

Somewhere in the fjells.
Kuten lupasin ja pyydettiin, tässä hieman Birkeniin liittyviä "ulkourheilullisia" seikkoja. Lukijoiden joukossa tiedän olevan monta, jotka ovat miettineet kyseiseen tapahtumaan osallistumista, enkä todella kuvittele olevani ekspertti asiassa yhden hiihdon jälkeen, mutta ainakin muutamia huomioita ehdin matkan varrella tehdä, jotka saattavat ensikertalaisen ja matkaa suunnittelevan reissua helpottaa.

Travelling 


Muutamat suomalaiset matkanjärjestäjät tekevät yhteisreissuja muiden isojen hiihtotapahtumien ohella myös Birkeniin. Jos laivamatka Tukholmaan ja sen jälkeen 8h bussimatka istumisineen ei hirvitä, on varmasti hauska ja helppo lähteä isommalla porukalla reissun jo aiemminkin kokeneiden mukana matkaan. Itsekin käytin mattimyöhäisenä tänä vuonna erään matkanjärjestäjän palveluita, koska en jaksanut/halunnut/ehtinyt etsiä majoitusta ja säätää sen kanssa, mutta matkustin Norjaan lentämällä ihan omia hermojani ja istumalihaksiani säästääkseni.

Lensin luonnollisesti Osloon, josta suuntasin junalla eteenpäin. Gardermoenin kentältä pääsee erittäin näppärästi junalla Lillehammerin suuntaan eikä junamatkustaminen ole Norjan hintatasosta poiketen kovinkaan kallista esim. Suomi-hintoihin verrattuna. Junaan pääsee hyppäämään lentoasemalta suoraan ja liputkin voi ostaa vaikkapa netistä etukäteen ja vain lunastaa asemalla olevasta lippuautomaatista koodilla. Kätevää.

* * * * * * * *

Some finnish travel agencies (and undoubtedly travel agencies in other countries as well) are selling trips to Birken. Mostly, if travelling from Finland, those trips include to boat trip to Stockholm plus the 8+ hours of sitting in a bus up to Lillehammer region. If that doesn't sound like too much of sitting and getting bored, those trips are an easy way to get there and also have the last minute tips from people who've been there and done that before. I also used some travel agency services this year, because I decided to go so late that it would have been quite hard to find the accomodation and all that by myself.

How ever, I travelled to Norway on a plane to save my nerves and to not have to sit and travel for hour after hour. I flew to Oslo and took a train from there. It's really easy to take the train from Gardermoen towards Lillehammer and if something's not expensive in Norway I'd say it's the train tickets, at least compared to the ticket prices in Finland. The train leaves directly from the airport and it's all quite convenient.

Sunny plane window view up in the air above Oslo.

Accomodation


Birken hiihdetään Renasta Lillehammeriin, siis 54km paikasta toiseen. Majoitusta on tarjolla esim. patjoilla lähtöpaikan läheisyydessä ja järjestäjien puolesta on tarjolla (maksullinen) bussikuljetus lähimmiltä isohkoilta paikkakunnilta kisa-aamuna lähtöpaikalle. Koska en itse tiennyt tapahtuman järjestelyistä juuri mitään, otin sokkona vastaan matkanjärjestäjän tarjoaman majoituksen Hamarista, joka on yksi niistä paikkakunnista, joista bussikuljetus lähtee kisapaikalle aamulla ja palaa takaisin iltapäivällä Lillehammerista tunnin välein. 

Hamar oli majoituspaikkana ihan ok. Itse kaupunkihan on ihan hirveä, suorastaan aavekaupunki, jossa ei todella tapahtunut yhtään mitään. Järven rannassa oli ihan nättiä ja aurinkokin paistoi, sekä hotellini oli oikein mukava. Sijaintina Hamar oli varsin hyvä. Renaan matkattiin bussilla vajaa tunti, Lillehammerista takaisin reilu tunti. Lisäksi kun turistina kävin toisena päivänä Lillehammerissa, pääsin sinne näpsäkästi junalla vajaassa tunnissa. Sama tunti meni junalla myös Oslo - Hamar välillä. Ensi vuonna en tosin aio majoittua Hamarissa, vaan suunnitelmissa ja ajatuksena on todennäköisesti vuokrata mökki Sjusjoeniltä jonkinlaisella porukalla. 

Majoitusta varattaessa ja jos käytössä ei ole autoa (ja hyviä hermoja autoruuhkassa istumiseen) suosittelen katsomaan järjestäjän sivuilta bussiliikenteen tietoja ja valikoimaan paikan, josta pääsee järjestän bussikyydillä lähtöpaikalle. Ei ehkä optimaalista valmistautumista kovimmille kisamenijöille, mutta eipä busseilu ainakaan allekirjoittaneen menoon vaikuttanut millään tavoin. Pikemminkin päin vastoin, oli hauskaa vaihtaa kuulumisia vieraiden ihmisten kanssa, jotka kuitenkin olivat kaikki saman harrastuksen parissa. Heinihän majoittui patjamajoituksessa Renassa, eikä sekään tainnut varsinaisesti olla huono vaihtoehto. 

* * * * * * * *

Birken goes from Rena to Lillehammer, so 54km from one place to another. The organizers offer accomodation on mattresses close to the start and there are also buses (paid) organized to pick up skiers from the nearby towns on the race morning and bring them to Rena. Those buses also take skiers back to those towns from Lillehammer after the race. As I didn't know anything about the race, I had the accomodation recommended by the travel agency in Hamar, one of the towns where the bus transportation was organized in.

Hamar was an ok place to stay. The town itself was quite horrible, a bit like a ghost town. Nothing was happening there and it wasn't exactly the most beautiful town I've visited, but it was sunny and the hotel was really nice. Hamar is also quite conveniently located as the bus trip from there to Rena took a little less than an hour and the bus trip back from Lillehammer a little more than an hour. Just for comparison, from Lillehammer to Rena it is a 2-hour bus ride. Also the travelling with train part was perfect with Hamar as a place to stay as it was a 1 hour train tip to both Oslo and Lillehammer from there. Next year though, I'm not going to Hamar again, but we are planning on renting a cottage up in Sjusjoen with some kind of a squad.

If you're going next year and don't have a car to use (or don't want to sit in the rush the race morning), I'd recommend checking out the bus transport from the organizers website and looking for accomodation in those towns where the transportation is organized. Not the best possible race morning for someone racing for real, but if you're one, you're probably not booking your own accomodation or reading tips from here. For me travelling with the bus worked quite well and instead of causing more stress, it was quite relaxing to just sit there in the bus, chatting with strangers who share the same hobby. My friend Heini was staying in the mattress accomodation in Rena, which was obviously ok too. 

Lakeside views from a morning run in Hamar. 

Race day fuss


Kuten edellä totesin, matkasin kisa-aamuna Renaan Hamarista järjestäjän organisoimalla bussikuljetuksella. Tähän kuljetukseen tuli ostaa liput etukäteen ja kannatti myös olla ajoissa paikalla, jopa Fredagsbirkenin aamuna, sillä mattimyöhäiset eivät mahtuneet edes 6.00 lähteneen bussin kyytiin. Voin vain kuvitella tilanteen lauantaiaamuna, kun osallistujia on ollut liikenteessä vähintään kymmenkertainen määrä perjantaihin verrattuna.
Renassa haettiin ensin numerot ja muut tarpeet "Birkenhallista". Numeron oli saanut tilata noudettavaksi joko Lillehammerista tai Renasta ja kuten hiihtoseuralaiseni sai kantapään kautta huomata, kannattaa olla tarkkana kumpaan paikkaan sen tilaa. Niin, ja kannattaa ihan oikeasti printata "lähtölupa", kuten ohjeissa neuvotaan, että saat numerolappusi :) Numerojen haun jälkeen lähdetään Birkenhallenista vielä toisella bussilla (maksuton kilpailijoille) varsinaiselle lähtöpaikalle Tingstadjordetille. 

Lähtöpaikalla tavarat pakattiin jättimäisiin numeroituihin jätesäkkeihin, jotka jätettiin rekkoihin. Rekkojen kyydissä tavarat lähtivät Lillehammeriin odottamaan maaliintulijoita. Fredagsbirkenissä ei lähtöjärjestelyissä ollut hirveää säätöä, kun hiihtäjiä oli kohtuullisen vähän ja ainakin ykkösstarttiryhmä, jossa olin asettautui paikoilleen varsin nätisti. Heinin kanssa valittiin paikat suhteellisen edestä, mutta sen verran itsetuntemusta meillä sentään oli ettei menty eturiviin kisakireiden miesten keskelle. 

Hiihdon jälkeen maalissa sai vähän eväitä ja repusta pystyi kaivamaan pakollisina varusteina mukana olleita vaatteita lämmikkeeksi päälle. Maalista hiihtostadionilta kilpailijat vietiin (ilmaisella) bussilla parin kilometrin päähän Håkons Hallille, johon tavarat oli tuotu ja lunastettavissa numerolappua vastaan. Hallilla olivat myös suihkut, ruokailumahdollisuus, palkintojenjaot sekä tietysti "markkinat" eli paikallisen urheilukaupan ja eri merkkien tarjontaa näin alan ammattilaisenkin silmin varsin edullisin hinnoin myynnissä. Itselläni shoppailu saattoi lähteä hieman käsistä, varoituksen sanana vaan kaikille.

Bussi takaisin Hamariin (ja muihin kaupunkeihin) lähti aivan Håkons Hallin edestä. Tämäkin siis iitä kuljetuksia, joihin tuli ostaa lippu jo ennakkoon. Lillehammerin keskustasta, vajaan parin kilometrin kävelymatkan päästä olisi päässyt takaisin myös junakyydillä esimerkiksi Hamariin, joten kisan jälkeen pois matkustaminen on huomattavasti kätevämpää ja helpompaa kuin lähtöpaikalle saapuminen tuhansien muiden kanssa. Yhden kerran kokemuksella en suosittele ainakaan lähtöpaikalle saapumista tai maalista jonkun hakemista omalla autolla, ellet satu olemaan jonkinlaisen vip-kohtelun piirissä.

* * * * * * * *

As said, I travelled to Rena from Hamar with the Birken bus. I must note that the tickets should be paid and ordered in advance and I'd recommed to be at the bus stop in time in order to get into the ride. It was quite crowded already on the morning of the Fredagsbirken so I can only imagine what it was like on saturday morning. Once in Rena, one must pick up the bib and other stuff from the "Birkenhallen" and after that go with another bus (free for everyone racing) to the starting area at Tingstadjordet. As Heini experienced, it's good to be careful when selecting whether you want to pick up the bib in Lillehammer or Rena. And you really need to print out that startcard as adviced in order to get your bib :)

At Tingstadjordet, you pack your bag and other stuff in a huge plastic bag with your race number on it and leave in the trucks that will take it to Lillehammer. At Fredagsbirken the start and getting a good spot on the starting line happened quite easily and with a relaxed flow at least in the first starting group we were starting in. We chose places quite in the front of the group, maybe in the fifth row, just behind all the boys in the racing suits.

After crossing the finish line, I was happy to have the clothes in my backpack, as there is still one more bus ride (also free for everyone racing) to do before getting to the showers and nice dry clothes. You get some refreshments at the finish and the go a few kilometers down to Håkons Hall where you get your bag, can shower, eat and also shop at the "marked". Just be careful, at least I found a lot of stuff I really "need". The need grew even bigger as even for someone working in the industry, the prices really were good.

From Lillehammer, I travelled back to Hamar with the Birken bus transport. The buses leave just in front of the Håkons Hall and the tickets must be once again be ordered and paid in advance. It's also possible and easy to travel from Lillehammer with train and the station's located a few kms away from the Håkons Hall. With my one time experience, I don't recommed going to the starting area or trying to pick up someone from the finish with your own car, but using the buses - if your not a vip of some kind.

Touristy view down to Lillehammer from the ski jumping hills. 

Sunday, February 7, 2016

Bike tourist

Vanhan vuoden päätteksi ostelin lentolippuja uudelle vuodelle. Tämän vuoden ensimmäiset lentoliput on jo käytetty ja Sveitsin aurinkoisilla hangilla ulkoilutettu suksia pari viikkoa sitten. Seuraavat liput on hankittu huhtikuun alulle, jolloin olen lähdössä pyöräilemään Mallorcalle GIF-Chebicin poikien kanssa. Jos joku muu on Palman lähistöllä välillä 2-10.4. huutakoon hep, sillä en tiedä montako päivää jaksan kuunnella samoja huonoja vitsejä ja tippua joukosta jokaisella lenkillä.

* * * * * * * *

I spent the new year's eve shopping plane tickets for the upcoming year. First of them have already been used for the trip to Swiss Alps a few weeks back. Next flights are booked for the beginning of april as I'm jetting off to Mallorca for some cycling with the boys in the GIF-Chebici team. If you happen to be near Palma 2-10.4, please let me hear from. Guess I'll get tired of the bad jokes and getting dropped early on every ride, so might be in the need of good company there.



Pyörälomailu jatkuu kesäkuussa, jolloin puolestaan olisi edessä Norjan reissu. Norjassa käyn ajamassa myös Styrkeprøvenin vähän lyhyemmän matkan eli 185km Lillehammerista Osloon. Vielä on hieman hakusessa, minkä pituinen reissu kesäkuussa on mahdollista tehdä, mutta toiveissa olisi ehtiä kyseisen tapahtuman lisäksi ehtiä myös tutustua ainakin Oslon ympäristöön lenkkareiden ja pyörän kanssa vähän paremmin.

Edellisellä kerralla kävin Norjassa pikavisiitillä hiihtämällä Enontekiöltä kohti Kautokeinoa pari vuotta sitten. Moinen kuulostaa ehkä eksoottiselta ja sitä se olikin, tosin pääosin siksi, että hiihtoreissun ja tajunnan rajamailla tapahtuneen hoipertelun jälkeen mittasin itseltäni lähes 40 asteen lukemissa huidelleen kuumeen. Pohjois-Norjassakin voisin vierailla uudestaan vähän paremmalla onnella. Ehkä sitten seuraavilla kesälomilla, jotka aion taas säästää tulevalta kesältä syksyksi ja talveksi. Jonain vuonna haluaisin myös käydä Offroad Finnmark - tapahtuman, mutta ainakin ensi kesänä se on juuri samaan aikaan kuin Tahkon täysmatkakoitokseni.

* * * * * * * *

The bike holidays continue in june as I will head to Norway. I'll participate in the Styrkeprøven, or to be precise, in the shorter distance of 185km from Lillehammer to Oslo. I still haven't decided how long I'll stay Norway then, but I hope to see and experience more of the Oslo region with my bike and my running shoes during that visit.

The last time I visited Norway was a few years back, when skiing from Enontekiö to Kautokeino. Might sound a bit exotic and it really was, as I discovered (after skiing) I had high fever and that explained the scary moments of almost collapsing in the middle of nowhere in the norwegian soil. I wish to travel to northern Norway again, the sooner the better. Guess I'll save the summer holidays also this year for autumn and winter and do the trip then. One year, I would love to participate in the Offroad Finnmark, but this year it's not possible as it collides with my irondistance race in Tahko.

MTB tourist sightseeing the Morteratsch Glacier.