Mountainbiking. And orienteering.

Kävinpä lauantaina pienen yllytyksen saattelemana kokeilemassa elämäni ensimmäistä kertaa pyöräsuunnistusta. Pälkäneellä järjestettiin Fillarirastit, jotka toimivat oikeille pyöräsuunnistajille arvokisakarsintoina ja itse kokeilin oikeiden kisojen välissä kuntosarjassa touhua. Paikalla oli myös junioreita ja veteraaneja hämmentävän paljon. Täytyy myöntää, että kuvittelin ennakkoon lajin olevan tosi pienen piirin touhua, mutta paikalla oli varmaan enemmän kisailijoita, kuin olen nähnyt viime vuosina yhdessäkään tavallisessa pyöräilykisassa Suomessa. Meno vaikutti hyvältä ja positiiviselta ulkopuolisen silmiin - ei ihme että kyseisessä lajissa on tullut viime vuosina hienoa kansainvälistä menestystä.

Omat lähtökohtani lajin kokeilulle olivat erinomaiset: en osaa juurikaan suunnistaa ja olen maastopyöräilytaidoiltani suunnilleen samaa luokkaa kuin suunnistustaidoiltani. Viime keväänä opettelin suunnistuksen saloja vähän ja selvisin kunnialla osuudestani Venloissa, mutta tuon jälkeen en ole tehnyt mitään suunnistukseen viittaavaa. Kun eilen lähes vuoden tauon jälkeen sain käteeni suunnituskartan ja tungin sen hetkeä aiemmin pyörääni kiinnitettyyn karttatelineeseen, totesin itselleni samantien, että en taida löytää yhtäkään rastia metsästä. 

Pyöräillessä kartan lukeminen oli vähän helpompaa kuin juostessa - ainakin tasaisella alustalla, mutta ei se silti helppoa ollut. Poluilla ei ollut mitään jakoa vilkuilla ympäristöä, puhumattakaan kartan lukemisesta, kun keskityin lähinnä pysymään pystyssä ja hengissä. Epäonnistuin tosin pystyssä pysymisessäkin ja löysin itseni muutaman kerran kyljelläni pusikosta ja ilmeisesti jossain kivikasastakin päätelleen komeista mustelmista, jotka olivat ilmestyneet kylkeen ja jalkaan seuraavan illan ja yön aikana. Olo tuntuu aikalailla pesismailalla hakatulta.

Meidän seurueen pyöräkalustoa päivän alussa. 

Kuntosuunnituksen pidemmällä radalla käytettiin samaa karttaa kuin aiemmin aamulla miehet olivat käyttäneet sprinttikisassaan. Ihannepituudeltaan n.6km radalla (linnuntietä vajaat 5km) oli 12 rastia, joista ehkä 4 löysin ilman suurempaa ongelmaa. Muutamaa rastia hain todella pitkään ja hartaasti. Niin hartaasti, että olin muutaman kerran aivan eri puolella karttaa kuin missä kuvittelin olevani. Tähän havahduin yleensä vasta löytäessäni jonkun täysin muun rastin kuin mitä olin hakemassa ja paikantaessani itseni sen avulla takaisin kartalle. Suunnistuksellista tasoani taitaa parhaiten kuvata tosiasia, että käytin yhteen, kaikkein eniten eksymistä aiheuttaneeseen rastiväliin melkein yhtä pitkän ajan kuin miesten voittaja oli käyttänyt koko radan kiertämiseen. Kiitos kyseisen rastivälin ja kaiken muun eksymisen, taisin saada kunnian olla päivän hitain pyöräsuunnistaja (kyseisellä radalla).

Maastopyöräily itselleni ihan uusilla poluilla oli kuitenkin hauskaa ja harhailuunkaan en jaksanut turhautua, kun lopulta kaikki 12 rastia löytyivät kuitenkin ja väliin osui pieniä pätkiä, jolloin olevinaan tiesin, mitä olen tekemässä. Loppua kohti opin jo vähän seuraamaan itseäni kartalla. Kartalla pysymistä helpotti myös kummasti, kun yhden kaatumisen jälkeen tajusin, että karttatelinehän pyörii ja voisin käännellä sitä sen mukaan, missä ajan. Moisen havainnon jälkeen vasen ja oikea pysyivät paremmin hallinnassa, enkä enää seikkaillut ihan väärällä puolella karttaa.

Todistetusti leimaamassa viimeisellä rastilla. 

Lopputulemana taisin olla päivän hitain pyörä(kunto)suunnistaja ja mittarin mukaan kiertelin metsässä "vähän" ylimääräistä, kun matkaakin kertyi lähemmäs 9km. Samoin kuin suunnistus, niin ei pyöräsuunnistuskaan ole menettänyt allekirjoittaneessa kovinkaan suurta lahjakkuutta, kun olen nuorena päätynyt muiden lajien pariin. Mutta koska ilmeisesti tykkään tehdä asioita, joissa olen hävettävän huono, päätyi lainakarttateline mukana kotiin asti ja aion kesän aikana käydä uudestaankin pyörän kanssa eksymässä metsässä kartan kanssa.

Kiitos Henna ja Pasi, kun huijasitte mukaanne, piditte seuraa ja autoitte ummikkoa :)

* * * * * * * *

This past weekend I tried some mountainbike orienteering. I'm really bad at orienteering as well as in mountainbiking, so even before I got to the start line on saturday, I knew it would not be easy and that I would most certainly be the slowest one going around in the woods trying to find the correct control points.

And well, that's exactly how it went. A couple of times I was completly lost and on the other side of the map that thought I was. And I also crashed twice so that it now feels (and looks) like I was beaten with a baseball bat. But in the end I managed to find all the 12 control points and got through the same route as the "real" mtbo - people earlier the same day, although "a bit" slower.

I would not describe myself as talent for this sport, the opposite, but it still was a lot of fun. Time was flying exploring the new trails I'd never been to and as I was out there just for fun, those huge mistakes I made didn't matter at all. It was basically all smiles all the way and that's how I like it to be these days. I got to keep the mapholder I borrowed from a friend, so I guess I should take it into use and go for another mtbo event this summer. 

Basic week of training

This past week has been quite a nice training wise. It was a bit rainy in the beginning of the week when I had my days off and getting sunnier and warmer towards the end as have been at work. Nevertheless I almost managed to stay out of the route of rain clouds in the beginning of the week and have had the chance to enjoy the sun at least a bit in the end of the week. The heel has been a little bit better this week, allowing me to do three short runs.

This is how my a basic week in my training looks like at the moment:

Monday 16.5. 

No work, sleeping late :)

11.00 MTB 2h9min / 24km HR 125 / 174. Mostly trying to learn new tricks and going over and over some (for me) tricky parts. A LOT of fun.

19.00 Evening run 26min / 4,8km HR 148 / 159 + core exercises 20min. Easy jogging, legs feeling ok and at least no pain anywhere. 

Tuesaday 17.5

No work, waking up at the usual 7am.

9.30 MTB 1h45min / 25km HR 130 / 166. A bit faster paced trip to the woods with the mtb, trying to go over the (again for me) technical single tracks and seeing a little bit of progress. A lot of fun again :)

16.30 Hills & sprints w/ roadbike 1h18min / 35km HR 141 / 186, W avg 136, NP 196, max 721 + mobility exercises 22min. A little spin offering both sun and heavy rain, incl. 3 * 1,8km hill @ 264w (3.52), 278w (3.39) and 284w (3.35) + some sprints. Feeling the lack of all interval training in the past 4 weeks due to the allergies and asthma. Lungs and breathing not yet healthy but starting to feel ok. 

Wednesday 18.5

Working 8-16 and enjoying a day of rest by just watching some Tour of Norway and going for two little walks after work and before going to bed. 

Thursday 19.5

Working 12-20. Being an early bird. 

6.45 Morning run 22min / 4km HR 153 / 168 + core exercises 13min. Easy little jog to wake up. Heel ok. 

9.15 MTB 1h20min / 28km HR 142 / 174. Commute with the mtb through some ski paths, gravel roads, forestry machine tracks and parks. Nice, sunny morning and relatively good legs. 

20.30 MTB 1h13min / 25km HR 128 / 153. Commute homeward with the mtb (almost same route as I used in the morning to get there). A good late night spin to clear the head after a day of work. A bit tired legs after the morning trainings + 8hrs of standing and walking on the hard surface at work. 

Friday 20.5

Working 15-23, which is a very rare time of working for me and usually I'm asleep by that time.. 

8.00 Swimming 39min / 2000m. Some easy, relaxed laps at the pool. Arms suprisingly tired from all the mtb stuff, I guess. 

10.30 Cycling (road) 1h35min / 46km HR 143 / 174, W avg 144, NP 164, max 585. Just riding around in the nice sunny weather. Really good legs, but I was a bit afraid of the working late part of the day (or falling asleep at work) so I cut the ride a bit short.

Saturday 21.5

Working 11.15-18.15. Very hard to wake up after being home from work at midnight on friday and then having the worst night of sleep in a long time. 

8.00 Morning run 36min / 6,7km HR 155 / 168 + core exercises 17min. Easy jogging. Feeling like crap in the beginning, but getting better towards the end. Longest run in a couple of weeks. Heel didn't hurt at all :)

Sunday 22.5

Working 11-16.00. Had a hard time falling asleep again on saturday, something that almost never happens but luckily waking up quite easily in the morning. 

9.15 Cycling (road) 50min / 24km HR 142 / 163, W avg 137, NP 162, max 425. Commute with the roadie. Nice to ride on the quiet roads.

16.30 Cycling (road) 1h37min / 46km HR 136 / 168, W avg 140, NP 169, max 558. Commute. 

TOTAL 15h2min 

Cycling 11h47min / 253km, 8 times (mtb 6h26min / 102km)

Running 1h24min / 15,5km, 3 times

Swimming 39min / 2000m, 1 time

Strength + mobility 1h12min, 4 times

From where I rode my bike on tuesday.

Commuting on thursday morning. 

Commuting back home late in the evening on thursday. Loving these warm summer nights and the midnight sun.  

Testing the new, customized skinsuit on the friday ride. 

Loving the view on my saturday morning run. 

Gone mountainbiking

As those of you know who've gone cycling with me, I'm not the most adventurous or bold on the bike. Actually I'm afraid of almost everything: downhills, curves, other riders, dogs, kids, slippery road markings... you name it. Having said that, I guess it's not a surprise to anyone when I admit that mountainbiking hasn't exactly been one of my strengths either. Whenever I've had an encounter with a rock, a root or a left hand turn (don't ask) I tend to freeze completely.

Nevertheless, ever since I started cycling as a 16-year-old former cross country skier and runner, there's been something really fascinating about mountainbiking. But I went forward with road and track racing and never really learned even the basic skills for the mtb stuff. I managed to ride trough the Finlandia mtb alive and in one piece in 2009, but after the knee injury in 2010 I spent five years with no mountainbiking at all as I was so scared of getting injured again.

Riding up towards the Morteratsch Glacier. 

Being ridiculous having climbed up on to Corviglia (2486m), before I knew what I had ahead of me in the downhill.

Bike shopping.

A year ago I suddenly wanted to have a mountainbike again, so I went and bought one. The 27,5'' hardtail was meant to be my commute ride and I spent hours and hours on it on the local gravel roads and easy trails. My 1hr commute kept constantly turning into 2,3 or 4-hour commutes as it was a lot of fun to be on the mtb instead of just sitting bored in the saddle of the roadbike and as I got the stress fracture in my heel, I couldn't do much else than go cycling.

But what really got me hooked was the trip to Swiss alps in september. I had my roadie with me there but rode with it just once as I got to borrow a full suspension mtb and went to explore the mountain trails with it. I must say I preferred the climbing part, but with a couple of tears and biting my teeth together I even managed to ride down the Corviglia flow trail. I was pretty horrified for the first couple of minutes and nowhere near as smooth as the guys on the video clip below, but I think going down that 4km downhill (after climbing 1h15min just to get to ride it) was the moment when I knew I had to go bike shopping, again, as soon as I got back home.





So the second day after getting back home I was gazing at some full suspension bikes at a bike shop. I had been thinking I'd be too short for a 29er with my 171cm of height, but as I tried one with a small 16,5'' frame, it felt good and well.. that bike also went home with me. I've never really understood people who say they love their bikes, but if there's one bike I love, it must be this full suspension 29er. From the first ride together I noticed it was making up for all the lack of skills and took me anywhere I was daring enough to try to go.

During october and november I spent some really fun hours on the local single tracks trying to get better. I was nice to notice that every ride I learned something new and every ride I also got more and more bold to try new things or ride over a tricky (for me) section I hadn't been able to do earlier. Most of the rides I did with boys who were a lot more skilled than I was and also a lot stronger otherwise. That forced me to just go over some rocky paths I never thought I could handle, just to keep up with them.

In the winter months the Fuel was enjoying his hibernation as I was basically just out on my skis or doing some laps with the road bike on the indoor running track in the early mornings. The hibernation continued quite long as the Mallorca trip got me to like road cycling again and I kind of forgot how it fun it is to go mountainbiking. Until last week.

Fuel in the sun, pictured on one of my favorite single tracks in backyard forest.

Fuel in the muddy trails.

Best part of riding a bike? Getting to wear silly socks!

It was pure happiness again from the first pedal stroke and I was happy to see the small babysteps I took forward with my mtb skills last autumn where still there and I even managed to ride some single tracks I wasn't able to do before the hibernating period. Someone once said to me I'd have to let the bike do the work and try not to steer it too hard. It took me quite a few years to understand what it meant, but I think I now have a little hang of just sitting there and going with a nice flow over the rocks and roots.

And don't get me wrong, I still suck - big time - in mountainbiking, but maybe a little less than before. I've also noticed a big difference in the daring part. It's been a good training for the head, as I've again noticed I can ride very tricky looking sections if I just decide I'm going to make it. But if I start to hesitate and let the fear kick in, I fail. Every single time. The same "fearlessness" has also transferred to open roads and I've managed to wipe away some of the anxiety there has been since the 2010 injury. I've really enjoyed the rides this spring as I've not been so afraid of falling and getting hurt all the time. Or actually, I've only been afraid of falling and getting hurt once on the bike this spring and it was when I was coming down the Cura descent in the monster wind when I almost couldn't keep my bike on the road.

But it seems sun's out and it looks like the Fuel is eager to go out explore the trails again. So bye and have a nice day!

-t

Rainy day musings

First of all, THANK YOU for all the kind words and taps on the shoulder after the previous post about my decision to call it a day with my "project ironman" for now. It really is not the end of the world and I'm actually mostly relieved after making the decision and also speaking out loud about it. Now I feel free to enjoy cycling in the summer warmth as much as I want to and to go and run as much as I can without having the small voice whispering in my ear that I should run more and I also have a lot of nice, sports related plans for the following months.

This week, as well as the week before, we've had really nice weather here at home. Temperatures close to 20C and sun's been up from the early morning 'til very late in the evening. But this weekend we kind of got back to the usual: rain, rain, wind, wind, more rain and more wind. I've been waiting for this rain as the allergies got really bad in the sudden warmth and the nature started to bloom fast and furiously. Two days of rain and I feel like a completely different person. I can tell you it feels quite nice to be able to breathe normally after two weeks of having only about half of the lung capacity in use.

Today I had all the time in the world but had to get a bit creative as I'm made of sugar when it comes to cycling - or training on the bike, racing in rain is actually a lot of fun. And I ran yesterday evening and woke up with a sore heel (surprise), meaning running was off limits today. So I started the day by getting wet, in a swimming pool. I know from experience it's not wise to swim when the allergies/asthma are at their worse, so it was nice to be back at the pool after an almost three-week break. Two easy kilometers on a lane of my own was a good start for this sunday.

After a breakfast number two and a two-hour nap on the couch it was time to hop on the bike. It was nice and warm in the livingroom. Or at least warm. Funny how the legs also wake up when one's able to breath. I had fun making myself work a little bit harder than usual and was happy to see some decent watts for the whole two hours I spent on the rollers. Although I really don't have any racing ambitions, I'm still kind of hooked on the watts and monitoring the trainings I do. If I start talking only about my watts or my Strava things, please hit me with something. Hard.

To end the day and to have some fresh air, I went for a little walk after it stopped raining in the evening. I love how the nature often looks and feels after the rain. Everything is silent, wind is still and it smells fresh and clean. I'm happy to live close to nature and out from the city madness. Might not be the most beautiful or fascinating place in the world (and I do prefer mountains and fjells to these flatlands), but almost everyday I find myself looking at these surroudings and finding some small bits of beauty, be it rain or shine.

Indoor cycling powered by my favorite music.

The watts from todays ride.

Out on the walk with #nomakeup (can't remember the last time I had some due to the allergies).

My backyard. So silent and so beautiful after the rain.

Ensin, KIITOS kaikille kivoista sanoista ja olkapäälle taputuksista edellisen kirjoituksen jäljiltä, jossa kerroin päätöksestäni laittaa piste täysmatkaprojektilleni tässä vaiheessa. Tilanne ei ole lähelläkään maailmanloppua ja oikeastaan olo on pääosin helpottunut nyt, kun päätös on tehty ja se on myös sanottu ääneen. Olo tuntuu vapaalta, kun voin ajaa vaikka koko kesän pyörällä juuri niin paljon kuin huvittaa ja juosta sen minkä pystyn ilman, että takaraivossa jyskyttää ajatus siitä, miten pitäisi juosta enemmän. Ja onpahan mielessä aika kivoja urheilusuunnitelmiakin tuleville kuukausille.

Tällä viikolla, kuten edelliselläkin, ollaan päästy nauttimaan varsin mahtavista kevätsäistä. Lämpötila on huidellut lähellä pariakymppiä ja aurinko on paistanut aamusta iltaan. Tänä viikonloppuna palattiin kuitenkin takaisin päiväjärjestykseen: sataa, tulee, sataa enemmän ja tuulee enemmän. Olen odottanut tätä sadetta kuin kuuta nousevaa, sillä allergiaoireet yltyivät tosi pahoiksi äkillisen lämmön ja luonnon heräämisen myötä. Kaksi päivää sadetta ja nyt olo tuntuu uudestisyntyneeltä. On muuten varsin hienoa pystyä hengittämään normaalisti sen jälkeen, kun pari viikkoa käytössä on ollut ehkä puolet keuhkokapasiteetista.

Tänään olisi ollut käytössä kaikki aika maailmassa, mutta piti ryhtyä luovaksi. Olenhan tehty sokerista, mitä pyöräilyyn tulee - tai ainakin pyörällä treenaamiseen, kisan ajaminen sateessa on itseasiassa tosi kivaa. Vielä kun eilisiltaisen juoksulenkin seurauksena heräsin tähän aamuun kantapää hellänä (ylläri), juoksukin oli pois treenivaihtoehdoista. Aloitinkin lopulta päiväni kastumalla joka tapauksessa, uima-altaassa. Vanhastaan tiedän, että allergia- tai astmaoireiden ollessa pahimmillaan, on paras välttää uintia, joten oli mukava olla takaisin altaassa melkein kolmen viikon tauon jälkeen. Pari kevyttä kilometriä oli aika hyvä startti tälle sunnuntaille.

Toisen aamiaisen ja parituntisten sohvapäikkäreiden jälkeen oli aika hypätä pyörän päälle. Sateen ropistessa ulkona olkkarissa oli mukavaa ja lämmintä. Tai ainakin lämmintä. Jalatkin tuntuvat heränneen taas tähän maailmaan nyt kun pystyn taas hengittämään. Oli hauskaa tehdä vähän tavallista kovempi treeni ja koko parituntisen wattimittari näytti varsin kivoja lukemia. Vaikka minulla ei nykyisin olekaan mitään kilpailullisia tavoitteita, olen varsin koukussa watteihin ja treenien seuraamiseen. Jos alan puhua pelkistä wateista tai Stravasta, herätelkäähän minut vaikka lyömällä. Kovaa.

Päivän päätteksi kävin sateen loputtua vielä haukkaamassa vähän raitista ilmaa. Rakastan luontoa sateen jälkeen. Kaikki on yleensä niin kovin rauhallista ja hiljaista ja tuoksukin on jotenkin erityisen raikas. Yksi parhaista päätöksistäni ikinä oli muuttaa pois kaupungista ja olen onnellinen asuessani lähellä luontoa. Ei tämä Lempäälä ehkä maailman kaunein tai mielenkiintoisin paikka ole (tykkään edelleen enemmän vuorista ja tuntureista kuin tasamaan maisemasta), mutta melkein joka päivä yllätän itsen ihailemasta pieniä kauniita asioita tässäkin ympäristössä - satoi tai paistoi.

Project ironman, where do I stand?

Viime vuoden syyskussa ilmottauduin elämäni ensimmäiseen täysmatkan triathloniin, Finntriathlon Tahkolle, joka käydään 6.8. Ilmoittautumishetkellä olin juoksukiellossa ja parantelin kantaluun rasitusmurtuman alkua, mutta olin täysin varma siitä, että 11 kuukautta olisi riittävän pitkä aika a) kuntoutua ja b) saada juoksu vammakierteen jälkeen sellaiseen kuosiin, että maratonista olisi mahdollista selviytyä kunnialla.

Tällä hetkellä tuohon kissankokoisin kirjaimin kalenteriini merkittyyn päivään on aikaa vajaat 3 kuukautta ja homma näyttää lähes yhtä huonolta kuin ilmoittautumishetkellä. Syksyllä jalka lähti kuntoutumaan varsin hyvin ja maltoin mieleni niin hyvin, että olen monta kertaa taputtanut itseäni olkapäälle. Maltista ja varovaisuudesta huolimatta jalka vain on edelleenkin kovin kipeä.

Olen tehnyt määrää läpi syksyn, talven ja kevään pääasiassa pyörällä sekä erityisesti tammi-maaliskuu välillä hiihtämällä. Juoksuharjoittelu on ollut lähinnä jonkinlaista juoksutuntuman ylläpitämistä pikkulenkeillä säästäen jalkaa niin paljon kuin mahdollista. Tähän mennessä juoksukilsoja on kertynyt keskimäärin 16,5km viikossa tämän vuoden puolella.

* * * * * * * *

Last September I signed up for my for irondistance triathlon due August 6th in Tahko. By the time I was injured and wasn't allowed to run at all with signs of a stress fracture in my left calcaneus bone (heel). Still I was sure that 11 months would be enough to a) get my foot healthy and b) get into a good enough running shape for the marathon. 

At the moment I have less than 3 months left for the event and things haven't gotten that much better. In the autumn the healing process started quite nicely. I had enough patience to wait and to start running in little bits. I have been very cautious during the winter months, doing the long hours mainly on the bike and on the skis. I haven't run much, just a few little weekly runs with an average of 16,5km a week this year. But the heel still hurts. A lot some days.

Cycling my heart out. At least it doesn't hurt.

Jonkinlainen valonpilkahdus jalan tilanteeseen tuli Mallorcan lomalla, kun lämpö sekä viikottaisen 40h kivilattialla kävelyn poisjääminen saivat jalan muuttumaan yhtäkkiä kivuttomaksi. Vauhdit lähtivät viikossa nousuun ja juoksu tuntui omaan vanhaan juoksuvauhtiini (hidas) nähden superhyvältä ja helpolta. Juoksin mm. peruslenkkinä pyörän päälle 10km kaatosateessa vähän päälle 47min ja ennätykseni ko. matkalla on kuitenkin vain vähän alle 45min vuodelta 2012. Ensimmäistä kertaa tämän vuoden puolella aloin uskoa täysmatkatouhun olevan sittenkin mahdollista, jos juoksu jatkuisi samanlaisena kuin se Mallorcalla oli.

Karu pudotus arkeen ja todellisuuteen tapahtui kuitenkin melkein heti Suomeen ja töihin paluun jälkeen. Eka viikko meni jalan puolesta vielä suhteellisen hyvin ja sain Suomessakin juostua pitkästä aikaa yli 30km viikon. Toisella kotiviikolla seinä tuli kuitenkin vastaan ja kantapäähän eräällä aamulenkillä taas sama vanha tuttu kipu. Viime viikolla juoksin hurjat 3km, tällä viikolla juoksua on kasassa 9km. Ei ihan sellaisia määriä, joilla vajaan 3kk päästä juostaan täysmatkan päätteeksi maratonia.

Ja kyllä, olen kuullut tyypeistä, jotka juoksevat maratonin ilman juoksuharjoittelua, mutta minun kalenterissani päiviä ja kivoja urheilujuttuja on vielä elokuun kuudennen jälkeenkin. Kun on kerran elämässään kävellyt puoli vuotta kepeillä, osaa nykyisin arvostaa (melkein) terveitä jalkoja enemmän kuin sankaritarinan kertomista..

* * * * * * * *

The Mallorca trip was a little glimmer of hope. The warmth and the not having to walk 40hrs a week on a hard surface, made the foot suddenly painless. I could run at a good pace (for myself) with a really easy feel. For example, I ran 10K off the bike in the pouring rain in 47minutes and my pr for the distance is a little less than 45minutes. For the first time in months I started to believe it would be possible to do the irondistance if the foot would remain in the condition it was in while at Mallorca.

But well, the truth hit me in the face when I came back home and in the everyday life. First week back at home was ok and I could run over 30km during that week. The second week I hit the wall again and on a little morning jog I could again feel the pain in my left heel. Last week I ran the total of 3km, this week so far 9km. Not the amounts of running I should be doing less than 3 months before a marathon at the end of an ironman. 

And yes, I have heard about those superhuman types who run marathons with no running background or training, but my calender does have days and nice sporting events I want to do also after the August 6th 2016. After having spent 6 months with crutches a few years back, I really do love my (almost) healthy legs more than having a heroic story to tell.. 

From a very little morning run one sunny morning.

Jokainen varmasti jo arvaa, mikä on kirjoituksen loppukaneetti. Tuntuu pikkuisen pahalta, mutta enimmäkseen helpottavalta kirjoittaa seuraavat sanat: Ei ole enää täysmatkaprojektia. Ei ainakaan tänä vuonna. Totean tässä vaiheessa, että luovutan, vaikka olen paremmassa kunnossa kuin viimeiseen kahteen tai kolmeen vuoteen. Arvon täysmatka, joskus vielä kohdataan - mutta vasta silloin, kun tiedän selviäväni myös juoksusta mieluiten juosten.

* * * * * * * *

I guess everyone knows by now where this post is heading. I feels a bit bad, but mostly I'm relieved to write these following words: The Project Ironman no longer exists. At least not this year. I admit it, I'm a quitter and I give up although I'm in a better shape than in the past few years. I'll get back at you iron distance - but only then when I know I can handle the running part as well.

This was the moment when I made the decision in my head that I'll give up. 

#cyclinglife

The header says it all..

Long gone are the happy days in Mallorca, when I could go running with no pain in the foot and with legs so light and nice. Back are the heavy legs after the weekly 40hrs of standing and walking on the hard surface (also called work) and the aching left foot/heel. Luckily back are also the long, light evenings and even sun and warmth of summer, so lately I've been enjoying quite a lot of cycling.

Cyclinglegs seem to have made a long awaited comeback and it feels good to be back on the bike, doing long easy rides and also biking my 24km commute to work almost daily (at least to one direction). After so many years of not having "the feel" to go cycling and being bored after 30 minutes in the saddle, I'm quite happy to like it again - a lot actually. So much, I even had to place an order in the Rapha webstore a couple of minutes ago. That's definitely something I thought I'd never do but suddenly just had to. Guess you'll se next week what cycling related very important stuff I got myself.. :)

I've discovered also Strava in the past few weeks. I've had an account for the past 3 years, but never really got into it. But now I suddenly took it into use. If you're interested in what I'm doing or how many QOM's I've got on my commutes, feel free to follow me there (see the link on the right hand side of blog). It's also nice to see what my friends are up to in their trainings. At least some of them seem to be in a very good shape and I'm looking forward to see them race in triathlons and on the bike this summer. And being happy I don't have to face them in the races as I won't be racing, just cheering for my favorite girls and boys.

My bike seems to enjoy the quiet country roads as much as I do.

Essential part of the #cyclinglife. I've heard. 

The three best trainings after coming home from Mallis (by clicking the name of the training, you'll get to see it in Strava):

1. Long ride around lake Kallavesi in Kuopio (the so called Vehmerin lenkki), on monday 2.5
Riding solo for little less than 4hrs in the nice sunshine and with really nice views. I've visited Kuopio many times every year for the past 8 yrs and been to this route several times - with the car. Now it was my first time on the route with my bike and I definitely know now why it is such a classic with local cyclists.

To do the Vehmeri route, you have to take a couple of minutes ride with a cable ferry.

It was all blue skies and wind still lakesurfaces all the way.

2. Quick and hard evening ride, on saturday 23.4
Trying to sit on the wheel of the supercoach (aka the tandem pilot going to Rio paralympic games this summer). It was easy to follow the speed in the uphills, really had to dig deep in the downhills/flats. It's an unfair disanvantage to be born a girl.

Riding with the supercoach. Still smiling, not for very long though.

3. Long ride in the local countryroads, on tuesday 3.5
Easy 4hr solo ride around the nicest local roads with great lakeside views and also the biggest climbs (still very small) in the region. Also the first ride at home without leg warmers this season, so the feeling of freedom was there all the time.

Happy on the long ride. Notice the bare legs. SO. GOOD.