Koomaviikot

Viimeksi on näköjään tullut raapustettua moottoriradan mäkien kiipimisestä ja sen jälkeen vietettyä pariviikkoinen radiohiljaisuus. Radiohiljaisuuden aikana on lähinnä väsyttänyt kovasti. Kolme starttia reiluun viikkoon normi työarjen keskelle taisi olla sellainen shokki mukavuusaluepeekoon hinkkaajalle, että sain vedettyä itseni pienimuotoiseen solmuun, jossa välillä työmatkankin ajaminen tuntui lähes ylivoimaiselta tehtävältä niin fyysisesti kuin erityisesti henkisesti.

Nyt kun pahin kooma alkaa helpottaa, tuntuu taas tosi kivalta ajatukselta lähteä muutamaan kisaan. Tai kisaan ja kisaan, mutta ainakin taluttamaan numerolapulla varustettua maastopyörää entuudestaan tuntemattomille poluille. Kuten allekirjoittaneella yleensä, on nälkä taas kasvanut syödessä ja "käyn vähän kokeilemassa Valkeakoskella, tykkäisinkö ajaa maastokisoja" -ajatuksesta on siirrytty kalenterin sellaiseen tutkiskeluun, että miten saisin soviteltua näihin työkuvioihin mahdollisimman monta maastokisaa loppukesälle.

Hennan kanssa Mustavuoren laella. Tässä yhteydessä on varmaan hyvä mainita, että juuri tämä kuvassa näkyvä  supersuunnistus- ja maastopyöräopeni sai maanantaina MM-pronssia pyöräsuunnistuksen sprinttimatkalla!

Koomaviikkojen piristäjä, leppäkerttujen metsästäjä ja maailman paras kummityttöni Linnea 4vee.

Toistaiseksi nimi on listoilla sekä huomisen Lahden Bike Weekendin että viikon päästä Jämi84:n puolikkailla matkoilla. Puolikkailla siksi, että en aio tappaa tätä hyvin alkanutta maastotutkiskeluani sillä, että yritän tehdä jotain, mihin en todennäköisesti ainakaan tekemisestä samalla nauttien pysty. Sen verran takkuista maastossa ajaminen vielä on, että puolikkaissakin matkoissa riittää ihan sopivasti haastetta. Lisäksi omalle päälleni ei sovi ajatus siitä, että olisin se viimeisenä reitiltä saapuva kilpailija, jota järjestäjä (ja muut kilpailijat) odottavat maaliin kellon sijaan kalenterin kanssa.

Valkeakosken kisan jälkeen maastossa ajaminen tuntuu ottaneen taas pikkuisen askeleen eteenpäin. Siellä oivalsin aikana pari asiaa, joista lähinnä Henna ja Pasi olivat yrittäneet vihjata aiemmin lenkillä, mutta jotka olivat tuntuneet ihan mahdottomilta edes kokeilla, kuten putkelta ajaminen kivikossa. Valtaosan ajasta maastossa ajaessa on tuntunut siltä, että pyörän ohjaamossa on käsiä vaikka muille jakaa ja kahdessa jalassa on ainakin yksi liikaa hallittavaksi samalla kun pitäisi jotenkin hahmottaa, mistä kohtaa jotakin kivikasaa voisi edes yrittää ajaa.

Koomaviikot pelasti sentään kohtuullisen usein taivalle ilmestynyt ystävällinen valoilmiö. Oheinen kuva on napattu yhdellä aurinkoterapialenkillä Säijässä. 

Kesäisten aamulenkkien parhautta.

Viime viikon sunnuntaina kävin myös paitsi tapaamassa kavereitani pääkaupunkiseudulla, katsomassa XCO:n SM-kisoja Korsossa. Lähtökohtaisesti melkein mikä tahansa urheilumuoto muuttuu kiinnostavaksi ja hienoksi, kun sitä ovat tekemässä asiansa osaavat ihmiset, eikä maastopyöräilykään ole tässä suhteessa poikkeuksellista. Olen joskus vuonna käpy ollut myös kerran katsomassa vastaavia kisoja. Tuolloin olin toki oman edellispäivän SM-mitalijuhlinnan jälkeen melko huonossa hapessa, mutta väittäisin tällä kahden kisan empiirisellä kokemuksella, että laji on tässäkin maassa muuttunut seitsemässä vuodessa melkoisesti. Kisakatsomossa päätin, että minähän opin myös ajamaan niin hyvin, että vuoden päästä voin osallistua itsekin, kun lajin SM-mitaleista kisataan Valkeakoskella. Muistuttakaa tästä postauksesta ja päätöksestä sitten ensi kesänä, kun alan mamoilla.

Tässä vielä koomaviikkojen kivoimmat lenkit:

- Maanantaina 18.7 parituntinen höpötys-, maisema- ja jätskilenkki Hennan, Pasin ja Teemun kanssa Pyhäjärven ympäri ja Mustavuorelle & Pyynikille siinä sivussa kivuten. Tällä lenkillä ei ehkä ollut harjoituksellisesti mitään tarkoitusta, mutta jos ajamasta tulee kotiin hymy korvissa ja kaikki väsymykset ja harmitukset unohtaneena, ei kyseessä voinut olla kovinkaan huono lenkki.

- Perjantaina 22.7 aikainen aamumaastosetti Hakkarissa. Koin suurta tyytyväisyyttä itseeni, kun pääsin ajamalla Hakkarin lähipoluista kolme omalla asteikoillani varsin röllimäistä polkua, joista kahta en alkukesästä edes uskaltanut yrittää ajaa ja kolmannenkin talutin käytännössä kokonaan.

- Keskiviikkona 27.7 latupohjia ja maakaasulinjaa pitkin Pirkkalaan ja siitä Pyhiksen rantoja töihin. Ekaa kertaa pariin viikkoon jalkaa oli iloisesti ja muutenkin oli maailman parasta vaan ajaa kivaa sakkoreittiä töihin. Bonusta siitä, että bongasin matkalla pikkuisia rusakkovauvoja, ketun sekä lauman hanhia, joita ehdin hyvällä mielellä myös hetken ihmetellä ohi ajaessani.

- Torstaina 28.7 Joonaksen maastopyöräkoulussa. Kuten edellä mainitsin, melkein mikä tahansa urheilulaji vaikuttaa hienolta, kun sitä tekee joku, joka sen osaa. Vähän ehkä pitää vielä allekirjoittaneen käydä maastopyörällä lenkillä ennen kuin pääsen etenemään metsässä puoliksikaan niin vaivattoman näköisesti kuin eilisen lenkkikaverini.

Työmatkapyöräreitti kesällä, suosikkihiihtolatu talvella. Maakaasulinjasta on moneksi.